IV Venäjä ulkopolitiikan kärkenäVuonna 2050:Venäjän jäsenyys EU:ssa tekee vuonna 2019 saavutetun viisumivapauden tarpeettomaksi. Taloudellinen yhteistyöJos Eurooppa ei toimi yhtenäisenä talousyhteistyössään Venäjän kanssa, pääsee itänaapurimme harjoittamaan hajota ja hallitse -taktiikkaansa kahdenvälisten sopimusten kautta. Tämän päivän Venäjä on avoimempana taloutena kaulaansa myöten mukana maailmantalouden muutoksissa. Mm. Georgian sodan jälkeisen valuuttapaon Venäjältä arvellaan olevan noin 20 miljardia dollaria. ”Taloudellinen riippuvuussuhde rauhan rakentajana on EU:n perusajatuksia. Samoin meidän on toimittava Venäjän suhteen. Olemme toisillemme tärkeitä. Venäjällä on energiaa ja EU puolestaan tarjoaa yhteistyötä sekä vetoapua teknisessä ja taloudellisessa kehityksessä”
Suomea on perinteisesti pidetty linkkinä idän ja lännen- EU:n ja Venäjän- välillä. Miten lähdemme liikkeelle? Voisimme aloittaa esim. yhteisellä matkailupolitiikalla Pietarin ja Moskovan valtavilla talousalueilla. Suomalainen matkailuelinkeino voisi saada EU:lta halutessaan aivan uudenlaista tukea esimerkiksi markkinanäkymien kartoittamiseen. Demokratiaa naapurimaihinUkrainan ja Valko-Venäjän demokratiakehityksen tukemisella on myös vaikutusta EU:n Venäjä-suhteisiin. EU:n toimiva yhteistyö näiden maiden kanssa osoittaa Venäjälle, että vanhanaikaisen voimapolitiikan aika on ohi. Näin Venäjä saadaan noudattamaan kansainvälisen politiikan pelisääntöjä. Ennen pelisääntöjen noudattamista ei voida puhua Venäjän jäsenyydestäkään. Unioniin liittyvien maiden on täytettävä joukko ehtoja, ns. Kööpenhaminan kriteerit. Siis Venäjän pitää olla siinä kunnossa, että pelottelu itärikollisuudella ei enää onnistu, eikä ihmisoikeuksia poljeta. Nämä kriteerit ovat perinteisesti joustaneet poliittisen tilanteen mukaan. Tätä ei kuitenkaan pidä enää sallia. Suhteiden syventyminen vähentää myös Naton alueellemme luomaa painetta. Sen sijaan panostetaan EU:n omiin kriisinhallintajoukkoihin, jossa painopisteenä on siviilikriisinhallinta. Vuonna 2050:Ukrainan ja Valko-Venäjän EU-jäsenyyden ja Pohjois-Afrikan kanssa solmitun vapaakauppasopimuksen jälkeen neuvottelut on aloitettu Lähi-idässä. Näiden toimien seurauksena Naton merkitys on vähentynyt huomattavasti.
|