Vaalien ykkösasia

Alla olevassa kuvassa on näiden vaalien ykkösasia. Nimittäin se, kuka maksaa talouskriisin jälkilaskun. Kuvassa on Kalevi Sorsa-säätiön pyynnöstä laadittu selvitys kolmen suuren puolueen veroehdotusten tulonjakovaikutuksista (välittömät verot ja alv). Perussuomalaisten linjaa on tähän kuvaan vaikea sovittaa, sillä se on olemassa vain iskulausetasolla. Sdp, Keskusta ja Kokoomus ovat kukin uskaltaneet laittaa esitykset pöytään enemmän tai vähemmän tarkoilla numeerisilla täsmennyksillä.

Tulos: Sdp ottaa suurituloisilta, Kokoomus suhteessa pienituloisilta. Keskusta on jossain siellä välissä. Äänestäjä päättää.

Hyvää vaaliviikonloppua kaikille, muistakaa käydä äänestämässä ja mielellään numeroa 39!

Omenavarkaissa

Eilen tapahtui yksi tämän kampanjan hienoimmista kohtaamisista. Nousin bussista pois Petosella ja lähdin kävelemään kohti kotia. Minut pysäytti kaksi skeittaajaa, jotka totesivat, että tuo on se kaveri, jota pitää äänestää. Paljastui, että nämä olivat juuri ne pojat, jotka kävivät pihassamme omenavarkaissa 10 vuotta sitten! Näin ajat muuttuvat. Tästä tulin hyvälle tuulelle. 

Muutenkin ihmisten suhtautuminen on ollut positiivista ja viimeisen viikon aikana on selvästi ollut havaittavissa tuulen kääntyminen.  Tästä oli osoituksena myös tämän aamun Helsingin Sanomien gallup, jossa Sdp nousi 18 prosentin kannatukseen ja Perussuomalaiset laski 16,9 prosenttiin. Vaikka erot ovat virhemarginaalin sisällä, on muutoksen suunta selvä: Sdp on ainoa nousija, muiden kannatus on laskenut, perussuomalaisten kaikkein eniten.

Tänään olin aamulla Kuopion torilla, jossa keskustelimme Kreikan mahdollisesta velkasaneerauksesta. Minusta poliitikkojen on oltava pidättyväisiä ennustamaan Kreikan taloutta, kun taloustieteilijätkään eivät näytä pääsevän asiasta konsensukseen.

Pankkien vastuun jättäminen EU:n virallisen liturgian ulkopuolelle tässä vaiheessa johtuu kahdesta syystä. EU ei halua pelotella sijoittajia vastuupykälillä, sillä tämä nostaisi esim. Kreikan lainojen korkotasoa. Toinen syy liittyy Euroopan maiden valtasuhteisiin. Pankkien ja sijoittajien vastuun toteutuminen ei ole vaikeaa siksi, etteikö se olisi teknisesti mahdollista, vaan siksi, että suuret EU-jäsenmaat ovat kokoomuksen ja keskustan veljespuolueiden hallinnassa. Nämä puolueet eivät halua tätä vastuuta. Angela Merkelillä ei ole poliittista kanttia, eikä liikkumavaraa, ottaa Saksan kurjasti hoidetun säästöpankkijärjestelmän pankkitukia saksalaisten veronmaksajien piikkiin. Tämän takia Kataisen on helppo sanoa, että vastuuta ei tule. Minun mielestäni tämä asia pitää antaa äänestäjien päätettäväksi. 

Vastuut olisivat teknisesti toteutettavissa leikkaamalla esim. Kreikan valtionlainojen korkoja tai pidentämällä laina-aikaa. Jos tähän lisätään vielä Kreikan hallituksen päätös myydä kiinteistöomaisuutta 50 miljardin edestä, voi olla, että Kreikka saa palautettua pääoman takaisin. Koska en ole ennustaja, vetoan historiaan: edellinen Euroopan maa, joka on jättänyt valtionvelkansa maksamatta oli Länsi-Saksa vuonna 1948. Ja 1800-luvulta lähtien velkajärjestelytilanteissakin vähintään puolet pääomasta on tullut takaisin.

Ja nyt takaisin torille kampanjoimaan! Iltapäivällä on Klassikalla vaalipaneeli, viimeinen koulu- ja lukiopaneelien sarjassa. Tämän jälkeen loppuilta meneekin ovelta ovelle kampanjoinnissa.

ps. Tänään on viimeinen päivä, jolloin voi käydä ennakkoäänestämässä numeroa 39. Seuraavan kerran ensi sunnuntaina! 

Kynnyskysymys 

Vaalitenteissä on havaittavissa mielenkiintoinen ilmiö. Media on keksinyt uuden lauseen: ”Onko tämä teille kynnyskysymys hallitukseen menossa?” Tätä tentataan nyt joka välissä, itse asialla ei ole niin väliä.

Jos vaalitentissä puheenjohtaja vastaa, että asia x on kynnyskysymys hallitusneuvotteluissa, on toimittajan johtopäätös seuraava: ”Te ajatte itsenne nurkkaan, ettekö halua valtaan? Ettekö ole yhteistyökykyisiä?” Jos taas puheenjohtaja sanoo, että neuvotteluvaraa on, vastakommentti kuuluu: ”Jaa, te siis myytte periaatteenne, miten äänestäjä voi luottaa teihin?” Suo siellä, vetelä täällä. Poliittinen järjestelmä perustuu nimenomaan luottamukseen, joka horjuu tällä hetkellä muutenkin. Mielestäni edellä kuvattu keinotekoisesti rakennettu asetelma vain pahentaa tilannetta.

Yleensä demokratiassa toimitaan siten, että puolueet julkaisevat tavoitteensa ennen vaaleja. Ne eivät ole lupauksia, vaan tavoitteita. Äänestäjät punnitsevat vaihtoehtoja joiden pohjalta muodostuu vaalitulos. Vaaleissa saatujen voimasuhteiden pohjalta käydään lopulta hallitusneuvottelut.

Yhteistyö on politiikassa tärkeää. Menestyvän poliitikon tai poliittisen liikkeen on osattava neuvotella ja tehdä kompromisseja. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkia tavoitteita ei aina saa läpi. Se ei ole äänestäjien pettämistä, vaan realismia ja vastuullista politiikkaa.

Asioihin vaikutetaan eniten hallituksesta käsin ja aidosti asiaansa ajava puolue pyrkii hallitukseen silläkin uhalla, että tavoitteistaan joutuu tinkimään. Se on ihan inhimillistä. Jos kaikki puolueet pitäisivät hallitusneuvotteluissa kiinni kannoistaan vesikauhuisten koirien tavoin, ei Suomeen saataisi muodostettua minkäänlaista hallitusta. Tai korkeintaan yhden puolueen hallituksen, ja miksikäs kutsutaankaan yksipuoluejärjestelmää?

Mutta meillä poliitikoillahan ei ole valitusoikeutta toimittajien toiminnasta.